
Ensimmäinen kausi lähenee nyt loppuaan. Kipinäläiset ovat toimineet aktiivisesti eri tehtävissä niin hallituksessa, valtuustossa kuin Loimun työryhmissä ja toimikunnissa.
Meitä oli menneellä kaudella 6 varsinaista ja 2 varaedustajaa valtuustossa. Kipinä on ollut Loimun toiseksi suurin ryhmä. Kipinällä on ollut valtuustossa puheenjohtajan paikka sekä hallituksessa 2-3 paikkaa vuodesta riippuen. Loimun hallituksen kausi on kaksi vuotta kerrallaan ja nyt syksyllä kaikki kolme ovat erovuorossa.
Olemme olleet aktiivisesti mukana luomassa uutta liittoa vanhojen kolmen yhdistymisen jälkeen. Tämä ensimmäinen kausi onkin ollut paljon uusien käytänteiden luomista. Seuraavaksi lähdetäänkin sitten toteuttamaan niitä ja pohtimaan, kuinka juuri Loimu erottuu edukseen.
Yksi iso prosessi oli Loimun strategian luominen. Strategiaprosessi oli monivaiheinen, jossa järjestettiin erikseen tilaisuuksia valtuustolle, jäsenjärjestöille sekä hallitukselle ja toimistolle. Monivaiheisen prosessin kautta strategia saatiin valmiiksi ja nyt seuraava valtuusto jatkaa sen toteuttaista. Loimun strategia löytyy täältä.
Strategian lisäksi loimulle luotiin Kestävän tulevaisuuden ohjelma. Kestävän tulevaisuuden ohjelmassa tuodaan esiin korkeimmin koulutettujen luonnontieteellisten, ympäristö- ja metsäalojen asiantuntijoiden esitykset suomalaisen menestyksen ja kestävän kehityksen edistämiseksi. Valtuusto hyväksyi ohjelman 2018. Voit tutustua ohjelmaan täällä.
Nyt kun kausi lähenee loppuaan, siirtyy kiinnostus myös tulevaan. Tätä varten olemmekin Kipinässä laatineet vaaliohjelman, johon kokosimme erilaisia keinoja työelämän kehittämisestä. Tutustu vaaliohjelmaan ja ehdokkaisiin sivuillamme ja muista äänestää Loimun valtuuston vaalissa 1.-25.10.2020.