Julia Mali – Ehdokasnumero 51

Olen 35-vuotias ympäristöasiantuntija Uudeltamaalta ja työskentelen toiminnanjohtajana Tuusulan 4H-yhdistyksessä. Työssäni vastaan paikallistoiminnan suunnittelusta ja toteutuksesta Keski-Uudenmaan kuntien alueella mm. Nuorisotoiminta, nuorten työllistäminen ja yrittäjyys, viestintä, hallinto, talous ja sidosryhmäyhteistyö. Olen valmistunut Jyväskylän yliopistosta (FM) 2014 pääaineenani ympäristötiede- ja teknologia. Muuta työkokemusta minulla on mm. Projektien hallinnasta ympäristöneuvonnan ja -kasvatuksen parista kaupunkiorganisaatiossa ja yhdistystoiminnassa.

Minulle tärkeitä teemoja ammattiliiton toiminnassa ovat liiton tarjoamat tukipalvelut ja verkostot muuttuvassa työelämässä ja työnhaun myrskyissä. Nuoret korkeakoulutetut tarvitsevat apua työllistyäkseen koulutusta vastaaviin töihin. Työn kannattavuuden ja kannustavuuden lisääminen ovat yksi keino parantaa työllistymistä. Olen aktiivinen osallistuja ja minua kiinnostavat vastuunotto, päätöksenteon avoimuus ja läpinäkyvyys sekä tasa-arvoinen edunvalvonta. Yhteiskunnallisella tasolla minulle tärkeitä teemoja ovat kestävä kehitys, yritysvastuu sekä perheen ja työn yhteensovittaminen.

Minulla on kolme lasta. Vapaa-ajalla nautin liikunnasta ja innostun paritanssista.

Ehdokkaan LinkedIn

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: